9.3.2013

Hajottaminen on päättynyt – rakentaminen saa alkaa

Työviikon jälkeen keho tuntee olevansa ihan oikeasti väsynyt. Kipeitä lihaksia ja niveliä. Vaikka olenkin sportannut ikäni, nyt tämä fyysinen rasitus on toisenlaista – työn aiheuttamaa. Juostessa, fillaroidessa, hiihtäessä tai tanssiessa saa hyvää aerobista kondista, mutta siitä ei ole nyt apua. Salilla – jossa en tosin ole muutamaan vuoteen käynyt – treenataan aika lyhytkestoiseen suoritukseen ja tämä on nyt toisenlaista.

Fyysinen työ on jatkuvaa ja liikeradat sekä asennot muuttuvat koko ajan. Milloin kurkotellaan katonrajaan, milloin ollaan kumartuneena tai polvillaan, väännetään, kannetaan, hakataan, repäistään… Tämän tuntee kehossa, etenkin kun ei tässä olla enää nuorukaisia.

Purkaminen on loppunut ja rakentaminen alkaa

Kolmen viikon kuluttua pitää olla kaksi asuntoa tyhjennettynä ja asuminen Maalahdessa pitäisi silloin olla jo mahdollista. Kiirettä siis pitää. Nyt on saavutettu vihdoin se piste, jolloin kaikki purkaminen on päättynyt ja tästä eteenpäin ainoastaan rakennetaan. Rakentaminen on oikeastaan jo alkanut, sillä keskiviikkona tilattu makuuhuoneen pariovi tuli jo ja sille avattiin seinään oviaukko. Tuo oviaukko oli viimeinen purkuvaihe ja aukkoon kasattiin lähes välittömästi oven karmit.

Oli hienoa katsoa kun remonttimiehemme Karl-Erik omalla eleettömällä tyylillään otti homman haltuunsa ja antoi hyvän esityksen siitä, kuinka ammattimies tekee töitä. Siinä mitattiin ja tarkistettiin pintoja, eikä mikään melkein täydellinen kelvannut. Pienen kielimuurin vuoksi keskustelua työn lomassa ei K-E:n kanssa juuri synny, mutta tarvittavat pystytään kyllä selvittämään. K-E jupisee jotain itsekseen, tarkistaa mittaa ja työn lopputulos on erinomainen. Kun ammattimies tekee, siinä meikäläinen on hyvin nopeasti oppipoika ja rakennussiivooja.

Ammattimiehen ote näkyi myös putkimiehen käydessä. Tilattu työ toteutettiin ilmeettömän tehokkaasti ja lopputulos oli juuri se mitä tilattiin. Ehkä liesituulettimen hormin poisto olisi voinut tapahtua hieman siloitellummin – hormi nimittäin putosi rämähtäen suoraan keraamisen liesitason päälle. Hyvä ettei liesitaso hajonnut rytäkässä. Mutta tärkein, eli lattialämmityksen säätöyksikön siirtäminen tapahtui juuri siten kuin pitikin. Ja oikeastaan jopa paremmin. Koko setti mahtui odotettua pienempään tilaan ja sen ympärille rakennettava kotelo tulee olemaan pienempi ja huomaamattomampi kuin aluksi oletettiin.


Kuten kuvista näkyy, makuuhuoneestamme tulee mukavan avara, toinen oviaukoista saa peitokseen maanantaina kipsilevyä ja jäljelle jäävään oviaukkoon tulee lasipariovet. Sähkömies tulee maanantaina vetämään muutaman johdon uuteen paikkaan ja sitten homma on pelkkää kasaamista.

Psyykkisesti tämä rakennusvaiheeseen pääseminen on todella helpottava fiilis. Usko siihen, että muutto tulee oikeasti tapahtumaan kuun loppupuolella, saa katetta ja avonaiset lattiat, katot tai seinät eivät tule ehkä enää uniin.

1 kommentti :

  1. Kuten tiedät minäkin olen remontoinut ja rakentanut mökilläni Pohjassa aika paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana.

    Heti alussa tutustuin mökkinaapuriini Stuureen johka "kaupunkiasunto" on Bilnäsissä. Hän on siis paikallisia ja työskentelee alalla jossa tapaa paljon eri alojen ammattimiehiä.

    On ollut helppoa kysellä Sturelta tekijöitä eri hommiin. Hän on luetellut useampiakin, mutta lisännyt vielä, että tämä voisi sopia sinulle parhaiten.

    Sillä tavalla olen saanut tosi hyviä tekijöitä ja aika usein ruotsinkielisiä.

    VastaaPoista