Kasvukautta pukkaa

Ripeästi edennyt kevät ja siirtyminen kesään on vienyt myös työt ulos. Tässä on meikäläiselle melkoinen ihmemaa, sillä kokemukseni ylipäätään minkään kasvatamiseen on rajoittunut lähinnä pääsiäisruohoon. Mutta vahvasti vaikuttaa siltä, että tekemällä oppii – ainakin kantapään kautta.

Pikaisella vauhdilla edennyt muuttopäätös ja talon hankkiminen sekä päälle vedetty remontti lienevät pääsyinä siihen, ettei varsinaiseen viljelytoimintaan varauduttu ajoissa. Kun eri vihanneksien kasvatus- ja taimetusaikoihin pääsi tutustumaan kunnolla, oli kevät jo niin pitkällä, ettei rypistely enää juuri auttanut – mm. ruusu- ja kukkakaali eivät kuulu tänä kesänä valikoimiin. Mutta jotain maahan on laitettu ja näyttää vahvasti myös siltä, että jotain maasta myös nousee.

Traktori ei tietysti kuulunut tämän kevään hankintoihin, joten kynnöksellä olleen pellon kanssa olimme vieraan avun tarpeessa. Koko peltoalaa emme ottaneet tänä vuonna omaan käyttöön, vaan n. kaksi kolmannesta annettiin vuokralle ja vuokraan kuului käyttöömme jääneen pellon äestäminen tasaiseksi. Tällä isännällä olikin sitten käytössään sellainen meisseli, että pellon kuivuttua äestyskuntoon, riitti että hän pyöräytti järjettömän kokoisella koneellaan pari kertaa pellon ympäri ja jälki oli melkoisen tasaista.

Pelto äestyksen jälkeen.

Koska varsinainen päätuotantoala on vielä hieman hakuisessa, tullaan tänä kesänä kokeilemaan hieman yhtä sun toista. Marjapensaita – mustaherukkaa, vadelmaa, karviaista ja tyrniä – on laitettu kasvamaan noin 30 puskaa. Satoahan näistä ei juuri tänä vuonna vielä tule, mutta saamme ainakin käsityksen siitä, mikä täällä kasvaa ja mikä ei.

Perunaa, sipulia, hernettä, porkkanaa, punajuurta ja pinaattia on levitetty kotitarvekasvimaalle parin aarin verran. Kasvun ihme on selvästi lähtenyt liikkeelle ja erityisesti sipulit, peruna ja herneet näyttävät kasvavan hyvällä vauhdilla.

Koska aiempaa kokemusta minulla ei viljelystä ole, googlaaminen on asian tiimoilta ollut sitäkin hanakampaa. Tähtäimessämme on täysin luonnonmukainen kasvattaminen, ilman torjunta-aineita ja kemiallisia lannoitteita. Tätä kautta olen törmännyt termiin "kateviljely", jota jossain kutsutaan myös aurattomaksi viljelyksi. Mitä enemmän olen aiheesta lukenut, sitä vahvemmin vannon tämän tyyppisen kasvattamisen nimiin.

Kateviljelyssä maa suojataan jollain eloperäisellä aineella, joka estää mm. rikkaruohojen kasvua ja mikäli kyseessä on maatuva aine, luovuttaa se samalla ravintoaineita maaperään, jolloin kasvatettava saa katteesta välitöntä lannoitetta. Itse olen käyttänyt tähän mennessä ruohonleikkuun yhteydessä syntynyttä ruohosilppua suojaamaan taimia ja tukahduttamaan rikkaruohoja.

Kun oksasilppuri tulee puutarhan monitoimikoneen kanssa maahan, löytyy puuliiteristä runsaasti haketta silputtavaksi mm. marjapensaiden juurille. Samalla kun päästään rikkaruohoista eroon, kattaminen eloperäisellä materiaalilla parantaa myös maan laatua, joka tuntuu olevan tarpeen melko saviperäiselle maalle. Väittämän mukaan katteen käyttö parantaa maan laatua jo vuodessa merkittävästi.

Ensimmäiset sadot on päästy jo korjaamaan. Ruohosipulia ja raparperia on tullut jo varmasti vuoden tarpeiksi. Eri peruna- ja sipulilajeja testataan lähinnä sopivien lajikkeiden löytymiselle ja toistaiseksi kasvu näyttää hyvältä – odottelen innolla hetkeä jolloin pääsee keräämään satoa ja maistelemaan.

Seuraavaa kesää silmällä pitäen, olemme tilanneet monitoimikoneen erilaisia tehtäviä varten. Oman näkemyksemme mukaan traktori olisi toistaiseksi täysin ylimitoitettu laite, mutta ihan kuokalla ja lapiolla ei kuitenkaan pärjää. Huikealla yhdeksän hevosvoiman moottorilla varustetulla monitoimikoneella voidaan aurata, äestää, nostaa perunoita, ajaa nurmea ja heinikkoa, silputa haketta ja talvella lingota lunta. Monipuolinen vempain siis. Koneen pitäisi saapua maahan parin viikon päästä ja siinä onkin mielenkiintoinen uusi tutustumisen kohde. Ulkohommia kun kuitenkin piisaa varmasti pitkälle syksyyn.

Kot kot siellä, kot kot täällä…

Kun sisäremontti on vihdoin saatu siihen vaiheeseen, että jäljellä olevat remonttihommat eivät ole aikataulullisesti kiireellisiä, voidaan vähitellen keskittyä maallemuuton perimmäiseen syyhyn: omavaraisuuteen ruuan suhteen.

Maatilkumme itäisestä kulmasta katsottuna.

Lumi on poistunut tiluksilta ja koko komeus on esillä. Pelto on kuitenkin niin kostea vielä, ettei kukaan paikallinenkaan ole tohtinut lähteä traktorilla kyntöhommiin. Märkään peltoon traktori vain uppoaisi ja sen irroittaminen on aika rankkaa touhua.

Lumen alta on paljastunut myös edellisen omistajan peruna- ja kasvismaa, sekä pari ryytimaata. Olisihan niissäkin ihan mukavasti hommaa, mutta tuskin niistä on enempään kuin kotitarveviljelyn tarpeiksi. Enemmän olisi kuitenkin halua tehdä, sillä kokopäivähommaksi ajattelin tilanpidon itselleni ottaa.

Ihan vijelytyö on kausiluontoista hommaa. Keväällä kylvetään ja loppukesästä korjataan sato. Toki siinä välissä on varmasti monenlaista pientä puuhaa mistä täytyy pitää huolta, mutta periaatteessa se on noin. Kun jyvä on maassa ja vettä, lämpöä ja valoa on sopivassa suhteessa, laarit täyttyvät syksyllä talven varalle. Tässä mielessä ihan viljelyyn keskittyminen olisi aika lunkia puuhaa. Siinä voisi ihan mukavasti käydä viikonloppuisin hieman reissussa ja ottaa muutenkin rennommin.

Mutta eläinten kanssa meininki on ihan toista. Eläinten kanssa täytyy olla suojat kunnossa, on huolehdittava tilojen puhtaudesta, ruokinnasta, vedensaannista, aitauksista, jne jne jne… Eläimiä pitävä maanviljelijä ei vapaapäiviä pidä, vaan on duunissa kaikkina vuoden päivinä, oli juhannus, joulu, pääsiäinen tai mikä tahansa päivä. Jos haluaa pitää vapaapäivän, esimerkiksi anopin syntymäpäiviä tai kaverin häitä varten, paikalle on hankittava sijainen huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista.

Missään muussa duunissa ei olla ihan oikeasti hommissa 365 päivää vuodessa. Kalastaja voi jättää verkkojen katsomisen seuraavaan päivään, taksiautoilija voi jättää vuoron väliin, liikkeenharjoittajilla on aika usein putka kiinni sunnuntaisin, ravintolayrittäjillä on yleensä se yksi vapaapäivä viikossa. Mutta eläintilallinen ei vapaapäiviä pidä, ellei palkkaa sijaista hoitamaan hommia. Kälyni luopui lehmien pidosta ja tämä oli tietääkseni yksi syy päätökseen. Alkaa maatalousyrittäjät saamaan extrarispektiä meikäläiseltä.

Kaikesta huolimatta olemme suunnitelleet ottavamme kanoja, aluksi vain muutaman, jotta kaltaiseni kaupunkilaispoika saa pientä tuntumaa kanojen pidosta. Tämän vuoksi olenkin viime aikoina tutkinut hanakasti nettiä ja etsinyt kaikkea mahdollista tietoa kanojen pidosta. Meillähän on käytössä hieman yli 100 neliön kanalarakennus, joka on vielä pari vuotta sitten ollut tuotantokäytössä, mutta siitäkin huolimatta haluan aloittaa hieman pienemmällä määrällä ja tänä kesänä kanalarakennusta saa esittää pihalla nököttävä leikkimökki. Tästä syystä tipulamme tulee olemaan keskellä pihaamme, sillä leikkimökin siirtäminen jonnekin muualle vaatisi jonkinlaisen nosturin käyttöä.

Leikkimökkiä täytynee hieman modifioida, jotta se sopisi kanalaksi – sisälle täytyy laittaa orsia kanoille nukkumapaikoiksi, on rakennettava munintalaatikko (jos vaikka munisivat sinne), on hankittava juoma-automaatti, mietittävä kuinka ruokinta hoidetaan, pehkuja pohjalle möyhittäväksi ja koko hökötys on suojattava verkolla mahdollisten kettujen ja petolintujen varalta. Ehkä myös koiriemme Alman ja Selman varalta. Mutta tavoitteena on muutama erittäin onnellinen ja takuulla vapaana hilluva luomukana, jotka munivat herkullisia munia nautittavaksemme.