20.2.2013

Malax calling!


Tänne pitäisi muuttaa kuukauden sisällä. Muutos on aika raju miehelle, jolle retki Keravalle on ollut matka suureen tuntemattomaan ja joka Helsingin Kannelmäessä koki asuvansa landella.

Tämä viehättävä keltainen mansardikattoinen talo sijaitsee Maalahdella, siellä mistä on kotoisin mm. herkullinen Maalahden limppu. Talon kuntotarkastus tehtiin maanantaina ja siinä ei löytynyt muuta kuin mitä vanhan omakotitalon jatkuvaan kunnostuspuuhailuun kuuluu, joten kaupat tehdään perjantaina. Maanantaina alkaa sisustusremontti.

Maalahti – Malax

Talo sijaitsee Maalahdessa. Maalahti sijaitsee rannikolla Vaasan eteläpuolella. Matkaa Vaasaan on 25 kilometriä lähes viivasuoraa tietä. Maalahti on selkeästi ruotsinkielinen kunta, lähes 90% asukkaista puhuu äidinkielenään ruotsia. Onko se ruotsia, siitä voidaan olla montaa mieltä, sillä moni ruotsinkielinenkin saattaa olla vaikeuksissa paikallisen murteen kanssa. Suomenkielisiä kunnassa asuu hieman alle 10%.

Kielitasapaino heilahtaa tässä muuttoliikkessä aika rajusti, sillä pois muuttaa nelihenkinen ruotsinkielinen perhe ja tilalle tulee kaksi suomenkielistä. Alle 6000 asukkaan kunnassa tällainen heilaus jo tuntuu.

Miksi Maalahteen? Maalle muuttaminen on ollut pitempi projekti. Kaikki alkoi TV-dokumentista, joka käsitteli maailmantalouden tilaa ja havainnosta, että jatkuva kasvu on täysin mahdoton ajatus. Tästä syntyi ajatus ryhtyä mahdollisimman omavaraiseksi mm. ruuan suhteen. Täysin omavaraiseksi tuskin tulemme, mutta varmasti jotain tulee maahan laitettua pienen sadon toivossa.

La Maison Mansarde aux Malax

Tuolla nimellä taloamme kutsumme. Kyseessä on vuonna 1932 rakennettu hirsirunkoinen talo, joka on vuonna 2004 purettu hirsiä myöten ja kunnostettu täysin. Remontin yhteydessä siitä purettiin tyyliin sopimaton lisäsiipi ja se on palautettu ulkoasunsa puolesta alkuperäiseen asuun. Talo sijaitsee Lars-nimisellä tilalla, joka on saanut nimensä yhdeltä Isak Malmin pojista. 

Isak Malmilla oli kolme poikaa ja hän rakennutti jokaiselle talon. Kaksi pojista kaatui sodassa ja poikien perintö piti järjestää uudestaan jäljelle jääneen pojan ja kahden muun pojan leskien kanssa, jotta perintö olisi mennyt varmasti tasan kaikkien kanssa. Me ostimme talon Larsin pojanpojalta Mårtenilta, joka on ikänsä asunut talossa.

Itse talo on kaksikerroksinen ja asuintilaa siinä on 181,9 neliötä. Tilaan kuuluu vanha sikala, kanala ja lato. Mikään näistä ei ole ollut vähään aikaan käytössä, mutta tarjoavat hyvää kuivaa varastointitilaa. Maata on kaikkiaan 1,7 hehtaaria. Talo sijaitsee Maalahden Yttermalaxin kylän keskustassa ja S-markettiin on tällä hetkellä talon portailta n. 50 metriä matkaa. Kadun toisella puolella on pankki ja bussipysäkki on talon edessä. Lähimpään pizzeriaan ja pubiin on matkaa alle 300 metriä. Kylän leipomoon on matkaa noin 200 metriä. Kylässä on kaikki samat palvelut kuin helsinkiläisessä lähiössä. Valokuitu on vedetty tontille saakka, nyt talo vain täytyy liittää verkkoon.

Mikä koko jutussa on erittäin merkille pantavaa, on talon hinta. Maalahtelaisittain kyseessä on melko normaali hinta vanhasta kunnostetusta puutalosta, mutta kun hinnan suhteuttaa pääkaupunkiseudulle, pistää se miettimään miksi ihmiset haluavat väkisinkin asua siellä. Talon hinnalla saa nimittäin joko n. 40 neliön kaksion Töölöstä, 50 neliötä Kalliosta  tai noin 100 neliön rivarin Kannelmäestä / Puistolasta. Lisäksi asumiskustannukset (lämmityskustannukset ja vesimaksut) ovat meillä huomattavasti alhaisemmat kuin helsinkiläisten asumismuotojen yhtiövastikkeet. Ja duunimatka Vaasaan vie 20 minuuttia ruuhka-aikaan. Täällä ruuhka tarkoittaa neljää autoa jonossa.

Avaimet saadaan perjantaina ja sitten alkaa sisustusremontti. Talosta halutaan tehdä itsemme näköinen ja siksi sen sisäpinnat saavat hieman maalia ja uutta tapettia. Myös yksi väliseinä poistuu ja lopputuloksena on n. 40 neliön makuuhuone aamuauringon puolella. Samalla talon ainoa muovilattia saa väistyä lautalattian tieltä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti