Ei työ tekemällä lopu

Maanviljelijän (jos minua oikeasti sellaiseksi voisi jotenkin kutsua) duunissa on se lystikäs puoli, että kaikkialle mihin katson, näen siellä jotain tehtävää tai jonkun keskeneräisen projektin. Kasvimaat ottavat oman osansa, kanat omansa ja sitten pitäisi vähitellen valmistautua tulevaan talveen. Saattaa tuntua hieman ennakoivalta puhua heinäkuun lopussa tulevasta talvesta, mutta jos aiomme pitää kanat edelleen, on niille rakennettava talvikelpoinen kanala ja elo - lokakuussa korjattava sato täytyy saada jonnekin säilymään. Tässä onkin kaksi projektia, jotka pitävät meikäläisen hyvässä vauhdissa pitkälle elokuuhun.

Satoa varten olemme päättäneet rakentaa maakellarin. Meillä on tällä hetkellä ns. viileähuone piharakennuksessamme, mutta sen lämpötila pääsee nousemaan pahimmilla helteillä lähelle kahtakymmentä, joten hillot ja mehut – puhumattakaan porkkanoista ja perunoista – eivät ole missään optimilämpötilassaan. Vertailun ja omien toiveiden listaamisen jälkeen päädyimme JR Holvikellareiden "rakennussarjaan" mallia Kotiviini. Tuosta meille piirrettiin hieman modifioitu versio, jossa lähinnä keskityttiin juuresosan pidentämiseen. Tiedossa on erittäin mielenkiintoinen elo - syyskuu, kun kellarin osat tulevat tontille ja sopivaa kuoppaa kaivetaan. Täällä Pohjanmaalla on valitettavan vähän pohjoisen puolen rinteitä, jollaiseen makellari olisi hyvä rakentaa, joten täysi tasamaarakennus tuosta lopulta tulee. Täytyy vain kasata riittävästi maata päälle, jotta maakellarin hyvät puolet saadaan esille. Joskus tuevaisuudessa lastenlapset saavat siitä kivan pulkkamäen talvella. Projektista voisi tehdä samanlaisen dokumentaation kuin tässä.

Ennen kylmeneviä kelejä pitäisi myös rakentaa kanoja varten talvikelpoinen tila. Tämän olen ajatellut rakentaa entisen sikalan sisäpuolelle, eli talo taloon. Tämä entinen sikala on vähintäänkin rujossa kunnossa, sillä seiniä koristaa tällä hetkellä vuosi(kymmeni)en liat ja muutenkin tila on toiminut lähinnä pois heitettävien tavaroiden välivarastona. Sikojen ruokinta-automaatteja ja ruostuneita karsinoita on vaikka jaettavaksi saakka. Jossain vaiheessa tila on toiminut myös puuvarastona ja lastauksen helpottamiseksi on seinään puhkaistu lastauskärryjen mentävä reikä, joka tulee muurata umpeen tai ainakin aukkoon on laitettava ovi, jotta lumi ei sada talvella suoraan sisään.

Tähän tilaan pitäisi piakkoin rakentaa kanala.

Projekti aloitetaan irroittamalla karsinat ja viemällä tavarat johonkin toiseen tilaan. Sitten lakaistaan lattioilta kaikki irtolika pois. Varsinainen puhdistaminen tehdään soodapuhalluksella. Tavallista ruokasoodaa puhalletaan paineilmalla päin likaa ja maahan pudonnut lika vain lakaistaan ulos. Menetelmä on ekologinen, nopea, eikä se vahingoita puhdistettavaa kohdetta. Ulos lakaistu sooda huuhtoutuu sateen mukana pois.

Ei siis ole ainakaan projekteista puutetta, nyt täytyy saada vain aika riittämään.

Kotkotusta ja munintaa

Vanha leikkimökki on nyt pari viikkoa tehnyt jonkinlaisen kanakopin virkaa. Tätä kirjoitettaessa siellä käy sisällä hirmuinen kaakatus, kun kanat käyvät vuoronperään hoitamassa hommaansa. Leikkimökin entisen ikkunan päälle rakennettu munintapesä jää kapasiteetiltaan armottoman alamittaiseksi, kanojen ryhdyttyä munimaan täydellä teholla. Alkuun nämä 12 kanaa saivat päivässä aikaan 4-5 munaa, mutta parin viime päivän keskiarvo on noussut jo kahdeksaan. Niin paljon munia kuitenkin tulee, että yksikään vieraamme ei ole poistunut ilman kennollista muniamme. Voin sanoa, että herkullisia ovat sekä ehdottoman tuoreita.

Kanat juuri kotiutuneina.

Munista on ehditty luonnollisesti tehdä kaikenlaista, mitä kanamunista yleensä tehdään – niitä on nautittu keitettynä, paistettuna, kokkelina, niistä on tehty myös pastaa ja kakkuja. Kaikki ovat olleet herkullisia. Tipumme saavat rehun lisäksi nauttia tuoreesta ruohosta, vesiheinästä sekä kaikenlaisesta mikä omasta ruokapöydästämme yli jää, toukkien, matojen ja hyönteisten lisäksi. Linnuilla on käytössään sen verran suuri aitaus, että näistä voi jo käyttää nimitystä "laiduntavat kanat".

Aitauksen tehtävänä ei ole niinkään pitää kanoja aitauksen sisällä, vaan pikemminkin pitää ei-toivottuja vieraita ulkona. Kaakatuksen sävyistä erottaa heti, jos naapuruston kissat lipovat kieliään kanaverkon takana. Niitä saa käydä aina välillä hätistämässä pois. Ja hyvä että olen hätistellytkin, sillä tänään minua kohtasi yllätys, kun aamulla kävin vaihtamassa juoma- ja rehuastioita. Kanatarhasta pyrki aktiivisesti pois siili! Ja aukko josta pääsee siili sisään, sieltä mahtuu tulemaan myös kissa. Nopea katsaus paljasti kanaverkon pullistuneen yhdestä kohdasta ja siitä verkon kiinnitys olikin jäänyt hieman vajaaksi. Eipä muuta kuin verhoilunitoja äkkiä käteen ja reikä umpeen.

Tämä nykyinen kanatarha on väliaikainen ratkaisu, joka pystyy palvelemaan korkeintaan syyskuuhun saakka. Kanamme eivät suostu yöpymään leikkimökissä, vaan jostain syystä viihtyvät myös öisin ulko-orrella, joka on saanut lisäkseen hieman pakkausmuovia ja lopputuloksena on katoksellinen orsi, joka muistuttaa lähinnä jalkapallokatsomoa. Koska yölämpötilat ovat vielä kohtuullisia, järjestely ajaa asiansa, mutta syksyä vasten nousee entiseen sikalaan eristetty kanala kaikkine fasiliteetteineen. Munintapesiä on oltava riittävästi, munien poimimisen täytyy tapahtua kanalan ulkopuolelta ja kanalan puhtaanapidon on sujuttava helposti. Kesällä kanat sitten pääsevät ikkuna-aukosta tarhaan, jonka koko varmaan kolminkertaistuu nykyisestään.

Muutenkin touhu on alkanut muistuttaa ihan oikeata maalaiselämää. Ruokapöydän antimista monet ovat omasta kasvimaasta, lisukkeita täytyy vielä hankkia kaupasta tai pienen vaihdantatalouden kautta. Vaihdannalla olemme saaneet mm. tuoretta kalaa tutulta harrastekalastajalta. Tähtäimessä oleva omavaraisuus lähestyy hyvää vauhtia.

Sataa sataa ropisee…

On aivan se ja sama, että mistä säätiedotuksesta asiaa tiiraa, tuntuu siltä kun eri säälaitokset osaisivat tuottaa parhaan ennustuksen jo menneelle ajalle. Tänäänkin piti päästä ulos touhuamaan, mutta niin Ilmatieteenlaitos, Foreca kuin Accuweather jättivät kertomatta sadekuuroista aamupäivällä. Harmittavaa, koska näissä hommissa sää näyttelee melko keskeistä roolia päivän töitä suunniteltaessa. Suunnitellut ulkohommat jäävät siis toiseen ajankohtaan.

Edellisestä postauksesta on ehtinyt kulua yli kuukausi ja syy harvaan päivitysaikatauluun on pitkät työpäivät. Kasvimaalla ja korjaushommissa saa kummasti ajan kulumaan siten, ettei päivän aikana juuri muuta ehdi tekemään. Toukokuun lopulla oli saatu jo mukavaa tuntumaa kasvun ihmeeseen raparperien muodossa ja juhannuksena päästiin poimimaan jo ensimmäiset perunat ja sipulit – hyviä olivat.

Aivan putkeen ei kaikki tietenkään ole mennyt – tilaamamme työkoneen toimitus on viivästynyt pahasti ja siksi jotkut peltohommat kusevat aika pahasti. Käsipelillä olen joitakin länttejä kunnostanut kasvimaiksi, mutta muuten pellolla rikkaruohot lainehtivat kuin vilja konsanaan. Jos olisin ollut kaukaa viisas, olisin tilannut koneen jo maaliskuussa.

Kitkeminen on ikuista

Rikkaruohojen kanssa saakin olla melkoisen täpäkkä, sillä jostain syystä niille on suotu kasvuvoimaa aivan toisella tavalla kuin hyötykasveille. Kun purjosipuli täytyy taimikasvattaa varjellen jo maaliskuussa, samaan laatikkoon päässyt savijauhokas tai vesiheinä ottaa pikastartin ja näppää nopeasti kaiken kasvutilan taimelta.

Ja vaikka rikkaruolta yrittää viedä valon, ravinteet ja muut kasvua avittavat osat esim. katteella, muoveilla tai sanomalehdillä, jostain välistä ne aina löytävät tiensä pintaan ja ryhtyvät kasvamaan. No, ensi keväänä täytyy vain toimia selkeästi määrätietoisemmin rikkaruohojen kasvumahdollisuuksien kanssa.

Kot kot kot

Kesäkanala alkaa olla jo viimeistä silausta vailla ja sitten sekin on valmis vastaanottamaan asukkinsa. Kissoja kummempia petoja ei ole silmiini osunut, mutta siitä huolimatta ja erityisesti kissojen vuoksi kanojen valtakunnan ympärillä on parimetrinen aitaus pitämässä kutsumattomat vieraat poissa. Valitettavasti koiramme saattaisivat olla kiinnostuneita ennemmin kanojen jahtaamisesta kuin kissojen kurissa pitämisestä, joten turvapalvelut jäänevät minun huoleksi. Jos hankkisi vaikka värikuula-aseen ja värjäisi jonkun kanojen hätistäjän vihreäksi pyssyllä.

Loppuun pari tuokiokuvaa kasvun ihmeestä.

Kasvukautta pukkaa

Ripeästi edennyt kevät ja siirtyminen kesään on vienyt myös työt ulos. Tässä on meikäläiselle melkoinen ihmemaa, sillä kokemukseni ylipäätään minkään kasvatamiseen on rajoittunut lähinnä pääsiäisruohoon. Mutta vahvasti vaikuttaa siltä, että tekemällä oppii – ainakin kantapään kautta.

Pikaisella vauhdilla edennyt muuttopäätös ja talon hankkiminen sekä päälle vedetty remontti lienevät pääsyinä siihen, ettei varsinaiseen viljelytoimintaan varauduttu ajoissa. Kun eri vihanneksien kasvatus- ja taimetusaikoihin pääsi tutustumaan kunnolla, oli kevät jo niin pitkällä, ettei rypistely enää juuri auttanut – mm. ruusu- ja kukkakaali eivät kuulu tänä kesänä valikoimiin. Mutta jotain maahan on laitettu ja näyttää vahvasti myös siltä, että jotain maasta myös nousee.

Traktori ei tietysti kuulunut tämän kevään hankintoihin, joten kynnöksellä olleen pellon kanssa olimme vieraan avun tarpeessa. Koko peltoalaa emme ottaneet tänä vuonna omaan käyttöön, vaan n. kaksi kolmannesta annettiin vuokralle ja vuokraan kuului käyttöömme jääneen pellon äestäminen tasaiseksi. Tällä isännällä olikin sitten käytössään sellainen meisseli, että pellon kuivuttua äestyskuntoon, riitti että hän pyöräytti järjettömän kokoisella koneellaan pari kertaa pellon ympäri ja jälki oli melkoisen tasaista.

Pelto äestyksen jälkeen.

Koska varsinainen päätuotantoala on vielä hieman hakuisessa, tullaan tänä kesänä kokeilemaan hieman yhtä sun toista. Marjapensaita – mustaherukkaa, vadelmaa, karviaista ja tyrniä – on laitettu kasvamaan noin 30 puskaa. Satoahan näistä ei juuri tänä vuonna vielä tule, mutta saamme ainakin käsityksen siitä, mikä täällä kasvaa ja mikä ei.

Perunaa, sipulia, hernettä, porkkanaa, punajuurta ja pinaattia on levitetty kotitarvekasvimaalle parin aarin verran. Kasvun ihme on selvästi lähtenyt liikkeelle ja erityisesti sipulit, peruna ja herneet näyttävät kasvavan hyvällä vauhdilla.

Koska aiempaa kokemusta minulla ei viljelystä ole, googlaaminen on asian tiimoilta ollut sitäkin hanakampaa. Tähtäimessämme on täysin luonnonmukainen kasvattaminen, ilman torjunta-aineita ja kemiallisia lannoitteita. Tätä kautta olen törmännyt termiin "kateviljely", jota jossain kutsutaan myös aurattomaksi viljelyksi. Mitä enemmän olen aiheesta lukenut, sitä vahvemmin vannon tämän tyyppisen kasvattamisen nimiin.

Kateviljelyssä maa suojataan jollain eloperäisellä aineella, joka estää mm. rikkaruohojen kasvua ja mikäli kyseessä on maatuva aine, luovuttaa se samalla ravintoaineita maaperään, jolloin kasvatettava saa katteesta välitöntä lannoitetta. Itse olen käyttänyt tähän mennessä ruohonleikkuun yhteydessä syntynyttä ruohosilppua suojaamaan taimia ja tukahduttamaan rikkaruohoja.

Kun oksasilppuri tulee puutarhan monitoimikoneen kanssa maahan, löytyy puuliiteristä runsaasti haketta silputtavaksi mm. marjapensaiden juurille. Samalla kun päästään rikkaruohoista eroon, kattaminen eloperäisellä materiaalilla parantaa myös maan laatua, joka tuntuu olevan tarpeen melko saviperäiselle maalle. Väittämän mukaan katteen käyttö parantaa maan laatua jo vuodessa merkittävästi.

Ensimmäiset sadot on päästy jo korjaamaan. Ruohosipulia ja raparperia on tullut jo varmasti vuoden tarpeiksi. Eri peruna- ja sipulilajeja testataan lähinnä sopivien lajikkeiden löytymiselle ja toistaiseksi kasvu näyttää hyvältä – odottelen innolla hetkeä jolloin pääsee keräämään satoa ja maistelemaan.

Seuraavaa kesää silmällä pitäen, olemme tilanneet monitoimikoneen erilaisia tehtäviä varten. Oman näkemyksemme mukaan traktori olisi toistaiseksi täysin ylimitoitettu laite, mutta ihan kuokalla ja lapiolla ei kuitenkaan pärjää. Huikealla yhdeksän hevosvoiman moottorilla varustetulla monitoimikoneella voidaan aurata, äestää, nostaa perunoita, ajaa nurmea ja heinikkoa, silputa haketta ja talvella lingota lunta. Monipuolinen vempain siis. Koneen pitäisi saapua maahan parin viikon päästä ja siinä onkin mielenkiintoinen uusi tutustumisen kohde. Ulkohommia kun kuitenkin piisaa varmasti pitkälle syksyyn.

Kot kot siellä, kot kot täällä…

Kun sisäremontti on vihdoin saatu siihen vaiheeseen, että jäljellä olevat remonttihommat eivät ole aikataulullisesti kiireellisiä, voidaan vähitellen keskittyä maallemuuton perimmäiseen syyhyn: omavaraisuuteen ruuan suhteen.

Maatilkumme itäisestä kulmasta katsottuna.

Lumi on poistunut tiluksilta ja koko komeus on esillä. Pelto on kuitenkin niin kostea vielä, ettei kukaan paikallinenkaan ole tohtinut lähteä traktorilla kyntöhommiin. Märkään peltoon traktori vain uppoaisi ja sen irroittaminen on aika rankkaa touhua.

Lumen alta on paljastunut myös edellisen omistajan peruna- ja kasvismaa, sekä pari ryytimaata. Olisihan niissäkin ihan mukavasti hommaa, mutta tuskin niistä on enempään kuin kotitarveviljelyn tarpeiksi. Enemmän olisi kuitenkin halua tehdä, sillä kokopäivähommaksi ajattelin tilanpidon itselleni ottaa.

Ihan vijelytyö on kausiluontoista hommaa. Keväällä kylvetään ja loppukesästä korjataan sato. Toki siinä välissä on varmasti monenlaista pientä puuhaa mistä täytyy pitää huolta, mutta periaatteessa se on noin. Kun jyvä on maassa ja vettä, lämpöä ja valoa on sopivassa suhteessa, laarit täyttyvät syksyllä talven varalle. Tässä mielessä ihan viljelyyn keskittyminen olisi aika lunkia puuhaa. Siinä voisi ihan mukavasti käydä viikonloppuisin hieman reissussa ja ottaa muutenkin rennommin.

Mutta eläinten kanssa meininki on ihan toista. Eläinten kanssa täytyy olla suojat kunnossa, on huolehdittava tilojen puhtaudesta, ruokinnasta, vedensaannista, aitauksista, jne jne jne… Eläimiä pitävä maanviljelijä ei vapaapäiviä pidä, vaan on duunissa kaikkina vuoden päivinä, oli juhannus, joulu, pääsiäinen tai mikä tahansa päivä. Jos haluaa pitää vapaapäivän, esimerkiksi anopin syntymäpäiviä tai kaverin häitä varten, paikalle on hankittava sijainen huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista.

Missään muussa duunissa ei olla ihan oikeasti hommissa 365 päivää vuodessa. Kalastaja voi jättää verkkojen katsomisen seuraavaan päivään, taksiautoilija voi jättää vuoron väliin, liikkeenharjoittajilla on aika usein putka kiinni sunnuntaisin, ravintolayrittäjillä on yleensä se yksi vapaapäivä viikossa. Mutta eläintilallinen ei vapaapäiviä pidä, ellei palkkaa sijaista hoitamaan hommia. Kälyni luopui lehmien pidosta ja tämä oli tietääkseni yksi syy päätökseen. Alkaa maatalousyrittäjät saamaan extrarispektiä meikäläiseltä.

Kaikesta huolimatta olemme suunnitelleet ottavamme kanoja, aluksi vain muutaman, jotta kaltaiseni kaupunkilaispoika saa pientä tuntumaa kanojen pidosta. Tämän vuoksi olenkin viime aikoina tutkinut hanakasti nettiä ja etsinyt kaikkea mahdollista tietoa kanojen pidosta. Meillähän on käytössä hieman yli 100 neliön kanalarakennus, joka on vielä pari vuotta sitten ollut tuotantokäytössä, mutta siitäkin huolimatta haluan aloittaa hieman pienemmällä määrällä ja tänä kesänä kanalarakennusta saa esittää pihalla nököttävä leikkimökki. Tästä syystä tipulamme tulee olemaan keskellä pihaamme, sillä leikkimökin siirtäminen jonnekin muualle vaatisi jonkinlaisen nosturin käyttöä.

Leikkimökkiä täytynee hieman modifioida, jotta se sopisi kanalaksi – sisälle täytyy laittaa orsia kanoille nukkumapaikoiksi, on rakennettava munintalaatikko (jos vaikka munisivat sinne), on hankittava juoma-automaatti, mietittävä kuinka ruokinta hoidetaan, pehkuja pohjalle möyhittäväksi ja koko hökötys on suojattava verkolla mahdollisten kettujen ja petolintujen varalta. Ehkä myös koiriemme Alman ja Selman varalta. Mutta tavoitteena on muutama erittäin onnellinen ja takuulla vapaana hilluva luomukana, jotka munivat herkullisia munia nautittavaksemme.

Hieman kuvia

Remontti on saatu niin valmiiksi, että ekat bileetkin on jo pidetty. Kiitokset kaikille vieraille, oli hauskaa. Ohessa kuvia sunnuntai-iltapäivästä, kun rakas rouvani löysi sisäisen karjalaisensa ja päätti valmistaa minulle pienet prasniekat.

Näkymä ulkoterassilta verannalle.

Kirjastosta olohuoneen suuntaan.

Eteishalli.

Keittiö, Selma ja Marja.

Keittiö verannan suunnalta.

Makuuhuonetta.

Näkymä yläkerran aulasta makuuhuoneeseen.

Jätteenkäsittelyä

Vaikka emme ole ehtineet asua Maalahdessa ihan täysillä (siis asumme kyllä, mutta edelleen remontti kesken), on jokapäiväiseen elämään tullut jätteenkäsittely entistä konkreettisemmin mukaan. Vilkaisin juuri trailerin dokumentista, joka kertoo elämästä ilman muovia ja tajusin sen olevan melko haastavaa – ihan vain siksi, että muut tahot, kuten kauppa, on päättänyt asiasta jo sinun puolesta.

Kun keittiö saatiin tuossa muutama päivä sitten täysin toimintakuntoiseksi, yksi suurimmista muutoksista on nimenomaan roskien lajittelu. Tuossa kadun toisella puolella löytyy kierrätyspiste, jossa kerätään jätepaperia, lasia, metallia ja paristoja. Remontin aikana kertyneen jätteen olen vienyt muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle uusiokäyttöasemalle, jossa lasi, kivi, kipsi, puu ja metalli on siististi lajiteltu omiin säiliöihin. Tämän lisäksi sinne saa viedä myös ongelmajätettä, kuten esim. nesteitä ja vielä myös poltettavaa jätettä. Poltettavasta jätteestä täytyy maksaa kympin kuutiolta, mutta muu on ilmaista.

Käytössämme on pikakompostori, jonka sielunelämään olen tutustunut perusteellisesti ja saanut sammuneen ja jäätyneen prosessin taas eloon. Nyt kompostorissa on ollut siistit 40° – 50° C lämmintä ja kompostoitumisprosessi toimii hyvin. Ainoa ongelma on, että meidän kahden hengen talous ei tuota riittävästi kompostoitavaa. Taidamme olla sen verran tarkkoina ruuan valmistamisen kanssa ja emme sillä tavalla hanki mitään pilaantumaan. Paitsi tuossa viikolla oli ehtinyt lähes kilo tomaatteja tulla sellaiseen kuntoon, että ne lensivät samantien biojätteeseen. Ja katsotaan asiaa tarkemmin, kunhan saamme elomme asettumaan normaaleihin uomiin. Ehkä silloin tuotamme myös riittävästi biojätettä kompostorin tarpeisiin.

Muut jätteet meillä on jaoteltu kahteen ryhmään: palaa täällä ja palaa muualla. Täällä Vaasan seudulla toimii maailman suurin biomassan kaasutuslaitos, jossa poltettavasta jätteestä muodostetaan energiaa. Sinne menee kaikki taloudessamme syntyvä palava jäte, jota emme polta omassa kattilassamme. Muu jäte menee aika tarkkaan joko lämmön tai energian tuottoon. Nyt remonttivaiheessa on tuota muualla poltettavaa kertynyt hieman enemmän, mutta kerran viikossa tapahtuva jäteastian tyhjennys on riittänyt.

Oma kattilamme syö kohtuullisissa määrissä myös kartonkia (ekopisteellämme ei kerätä kartonkia!) puun ja hakkeen seassa. Paperia en suostu polttamaan, koska se muodostaa tuhkaa aivan mielettömästi ja saisin siten olla tyhjentämässä tuhkia kattilasta jatkuvasti. Puu ja hake palavat melko hyvin, sillä kattilamme on kaasuttavaa mallia, eli kattilan toimiessa hyvässä lämpötilassa, puu ei varsinaisesti pala vaan kytee ja tuottaa siten enemmän lämpöä kuutiota kohden. Tuhkaahan sitten käytetään mm. kasvimaalla ja pensaitten juurella, joskaan nekään eivät sitä loputtomiin vedä.

On mielenkiintoista katsoa, kuinka jätteettömäksi voimme päästä. Sikäli kuin mahdollista, yritämme päästä mahdollisimman paljon eroon naapurissa olevasta S-marketista ja siirtyä käyttämään paikallisten tuottajien elintarvikkeita. Omaa tuotantoa tulee varmasti jo tänä kesänä ja näyttää uhkaavasti siltä, että meillä tulee olemaan joitakin kanoja tuottamaan meille munia. Kyseiset tiput eivät tule olemaan mitään häkkikanoja eikä virikekanoja liiemmin, vaan taatusti vapaita ja luonnonmukaisia kanoja.

Jauhot tulemme jauhamaan itse ja viljat hankimme paikallisilta luomuviljelijöiltä. Jyvinähän vilja säilyy huomattavasti paremmin kuin jauhona ja samalla säilyvät myös kaikki vitamiinit ja hivenaineet. Edessä on täysi elämäntaparemontti, joka on osin jo alkanut ja viedään nyt vain loppuun saakka.

Mitä remonttiin tulee, on se jo lähes kokonaan valmis. Eteisaulan lipeöinti ja öljyäminen tapahtuu tänään ja huomenna, toinen öljykerros vedetään sunnuntaina illalla ja sitten annetaan kuivua kunnolla. Ensi viikolle on laitettu juhlat, joten silloin pitäisi olla valmis vastaanottamaan vieraita.